Poisheitettävää musiikkia

Back to the texts & articles page

(julkaistu radiopakinanan YLE Q -kanavalla sekä YLEn blogeissa helmikuussa 2006) Kirjoittaja on vuoden 2006 jälkeen sekä ostanut musiikkia iTunesista että lopettanut ostamasta.

Terveisiä Midemistä, maailman suurimmilta musiikkialan messuilta Cannesista. Kaikki oli mahtavaa. Musiikkibisneksen lamasta ei ollut tietoakaan. Suomalaiset järjestivät avajaisillan, ja törsäsivät ministeriörahaa niin tanakasti että ruokaa kannettiin pippaloitten jälkeen pois tarjotinkaupalla, kuulemma ensimmäistä kertaa ikinä. Juomat sentään saatiin kulutettua viimeiseen pisaraan. Valoa, ääntä ja videoscreenia piisasi. Lopputuloksen uskon olevan positiivinen; kansainvälinen musiikkimogulikin on ihminen, joka hyvin ravittuna ja juotettuna muistelee dagen efterinä suomalaisorkestereita erityisellä lämmöllä.

Midemissa puhuttiin musiikin digitaalisesta jakelusta, mistäs muustakaan. Presentaatioissa oli hienoja kalvoja jotka kertoivat että musiikin digijakelu kasvaa reipasta 25% vuosivauhtia, ja on jo 6% koko musiikkikaupasta. Vähemmälle huomiolle jäi se fakta, että käyttäjäverkoissa jaettavien ilmaisten musiikkikappaleiden määrä on suurin piirtein 100 kertaa suurempi kuin verkossa myytyjen.

Joka tapauksessa usko digitaaliseen jakeluun liiketoimintana on vahva. Ja tottahan mahdollisuudet ovat huimat; siellä täällä olevien levykauppojen rajallisten hyllyjen sijaan meillä onkin liki loputtomasti musiikkia koko ajan saatavilla ja ostettavissa. Lisäksi omistamisen – niin kuin CD-levyt – ja käyttämisen – niin kuin radio – väliin voidaan rakentaa kokonainen palveluarsenaali: yksilölliset nettiradiot – ”juuri sinun makusi mukainen”, väliaikaiset käyttöoikeudet ”kuuntele viikko, heitä pois”, jukeboksipalvelut, kokonaisvaltaiset krääsäpaketit ”video, biisi, soittoääni, ruudunsäästäjä ja haastattelu”, ja niin edelleen. Kotiin, autoon, puhelimiin, työpaikoille, mihin aikaan vain. Ja voi että aamulla kaduttavat ne jatkoilla ostetut Boney M –klassikot.

Digijakelu siis hymyilyttää musiikkibisnestä, vaikka vielä vähän väkinäisesti. Erityisen kireitä hymyt ovat kun puhutaan iPodista ja iTunesista. Apple hallitsee yksinvaltiaan tavoin musiikin verkkomyyntiä neljän viidesosan markkinaosuudella. Että se jurppii levy-yhtiöitä, muista verkkokaupoista puhumattakaan. Yhtiö on kirjoittanut omat säännöt. Apple määrää musiikin hinnat, eikä iTunes –musiikki soi muissa laitteissa kuin iPodeissa. Toisaalta, iPod on niin suvereeni vehje, että mitäs siitä?

Mutta mitä ostat kun ostat 99 sentin biisin iTunesista? Hinta on sama kuin CD-levyissä. Mitä rahalla saa? Saat digitaalisen failin, joka on kopiosuojattu. Ostaja pitää huolen tuotteen saapumisesta kotiin: maksaa verkkoyhteyden, biisin, tallennustilan. Levyttämisen ja digitalisoinnin jälkeen julkaisijan kulut ovat CD-levyyn verrattuna olemattomat – ei cd-tehdasta, raaka-ainekuluja, koteloita, kirjapainoja, rahteja. Lisäksi biisi on kompressoitu. Se tarkoittaa, että raita on kooltaan noin kahdeskymmenesosa alkuperäisestä CD-raidasta. Siitä on häivytetty valtaosa alkuperäisestä informaatiosta. Hinta on silti sama.

Niin paljon kuin iPodistani pidänkin, monopolimaailma on tylsä maailma. Taidan ostaa Creative MuVon vaikka se onkin huonompi soitin. Jotta olisi vaihtoehtoja. Enkä edelleenkään osta iTunes Music Shopista mitään.