Ja nyt olette luovia, perkele, tai…!

Back to the texts & articles page

(Julkaistu radiopakinana YleQ-kanavalla sekä YLEn blogeissa huhtikussa 2006)

Eläköön luovuus, uusi iskusana! Käsi ylös, kuka muistaa miten pitkään “informaatioyhteiskunta” kesti? Taisi olla viitisen vuotta? Luovuudellakin ovat jo lopun ajat käsillä: SITRA on tehnyt luovuusraportin ja Tampereella on suunniteltu “Luova Tampere”-projektia. Ovatkohan InnoJuva ja CreaJoensuu –hankkeet jo putkessa? Varmoja tuhon ennusmerkkejä. Sama juttu kuin vanhassa pörssivälittäjien totuudessa: kun rahvas jonottaa osakkeita, on aika myydä.

Vaikka eihän iskusanoissa mitään vikaa ole. Niitä tarvitaan, koska päättäjät tarvitsevat hyviä fraaseja puheisiinsa ja rahoittajat tarvitsevat jotain uutta mitä rahoittaa. Iskusanoista tule muutoksen tunne. Historian siivet havisevat, kehitys kehittyy.

Ja muutoshan on hyvästä, uskovat kaikki. Yksi taannoisen uusi talous- ja eCommerce -kuplan elämään jääneitä asioita on se, että muutosta pitää rakastaa. Rullaavat kivet eivät sammaloidu, vaikka saattavatkin jäädä kivivyöryn alle.

Selvä, nyt muututaan ja ollaan luovia. Missäs on se firman korkeakouluharjoittelija, sillä on korvikset ja nenärengas, varmaan luova tyyppi, ehkä se voisi neuvoa miten kannustetaan firmassa luovuutta?
Luovuuteen kannustaminen menee useammiten pieleen. Firmojen luovuussessioissa on samanlainen olo kuin avioliittoneuvojalla – pitäisi puhua avoimesti, mutta kun nolottaa liikaa että se onnistuisi.
Kerronpa esimerkin: TEKESillä yritettiin yritettiin vuosi saada aikaiseksi elämysteollisuuden tukiohjelmaa. Ohjelmaa valmistelemaan oli kutsuttu liuta virallisesti luovia ihmisiä. Meidät istutettiin aamutuimaan mukavaan harmaavalkoiseen kokoushuoneeseen olemaan luovia. Pöydän toisessa päässä istui puolen tusinaa TEKESin virkailijaa tarkkailemassa luovuuden säkenöintiä. Yksi oli valmiina kirjaamaan ylös kaikki räiskyvät ideat.
No eihän siitä mitään tullut. Istuttiin naama punaisena ringissä ja höpistiin kolme tuntia itsestäänselvyyksiä kulttuurin merkityksestä ja uskalluksesta heittäytyä. Workshopin raporttia lukiessa punastelutti vielä enemmän.

Jotta luovuus kukkisi, pitää olla rento tunnelma. Tieteellisesti määritellen, tutkija Csikszentmihalyin mukaan, pitää päästä flowhon, luovaan virtaan. Ja flowhon ei päästä sillä että firman johto käskee kaikki olemaan luovia, auditorioon kello viisitoista. “Nyt olette luovia, perkele, tai muuten ..!”

Luovuus ja innovaatiot syntyvät usein sattumalta. Mikroaaltouuni keksittiin aikoinaan kun tutkija unohti suklaapatukan tutka-antennin alle ja mokoma suli. Penisilliini syntyi pieleenmenneestä bakteeriviljemästä, joka homehtui. Keksinnöt tuntuvat vain “tapahtuvan”, syntyvän sattumalta. Mikä on tietenkin täyttä harhaa – suklaapatukka olisi voinut sulaa minkä tahansa tutkan lähellä ja petrimaljoja on homehtunut monissa muissakin laboratorioissa, mutta Percy Spencer ja Alexander Fleming tajusivat että noilla sattumuksilla oli joku merkitys. Heillä halusivat katsoa asioita toisin ja lähteä uuteen suuntaan. Ja heillä oli ympäristö, joissa näin voi tehdä.

Luovuuteen kannustava organisaatio on kuin kukkapenkki – hyvää multaa, siemeniä, tarpeeksi vettä ja aurinkoa, niin kukat kasvavat kuin itsestään. Ihmiset kukkivat kun he eivät tunne oloaan uhatuksi, heillä on sopivassa suhteessa vastuuta, vapautta ja tilaa, he voivat keskittyä työhönsä ja uuden löytämisestä palkitaan.

Turvallisuutta, vastuuta, tekemisen rauhaa, palkintoja. Helpon kuuloinen lista. Mutta miten se toteutetaan? Luovuuden perään huudellaan kovaan ääneen, mutta työmaailman tekemisen tavat ovat luovan ympäristön antiteesi: firmojen jatkuvat muutosprosessit aiheuttavat ihmisissä turvattomuutta. Pörssikurssisyistä tehtävät irtisanomiset ja korporaatioiden maailmanlaajuiset valinnat vievät päätöksenteon meistä mahdollisimman kauas – ei vastuuta. Hektinen tahti ja orjuuttava palaverirumba,sähköpostit ja kännykät vievät rauhan. Bonuspalkkioita tulee tuloksesta, eikä luovuus näy välittömästi viivan alla. Se palkkioista. Luovuutta pidetään maamme pelastajana ja jotkut jopa viiimeisenä mahdollisuutena, mutta toimintaympäristömme on omiaan tappamaan lopunkin luovuuden.

Varsinainen niiti luovuuden arkkuun on koulu. Maamme kilpailukyky on nimittäin enemmän kiinni yhdeksästä ensimmäisestä kouluvuodesta kuin TEKESistä tai yliopistoista, koska kouluissa kasvavat tulevat tekijät. Mitä maamme kouluissa tehdään? Leikataan taito- ja taideaineet pois – tänä median ja visuaalisen kulttuurin kulta-aikana. Siinäpä luova ratkaisu luovuuden kannustamiseksi.