Tähdet ja tee-se-itse -tähdet

(jullkaistu radiopakinana YLE Q -kanavalla sekä YLEN blogeissa tammikuussa 2006)

Seuraatko tähtien elämää? Enkä nyt tarkoita mitään köyhiä kotimaantähtiä, vaan oikeita, maailmanluokan tähtiä, niitä joilla on tällä viikolla hampaissa timantteja ja ensi viikolla juhlat avaruusraketissa. Madonnaa, Brad Pittiä, Angelica Jolieta, Paris Hiltonia, Britney Spearsia, George Lucasta.

Tähdillä ei ole arkihuolia. Tähdet eivät vessassa käy. Tähdet ovat isoja, elämää suurempia, ja nykyään vielä suurempia kuin ennen, koska tähtien hitit monistetaan: elokuvan lisäksi rahaa tulee DVD-myynneistä, soundtrackeista, peleistä, julisteista, tv-jakelusta, pehmoeläimistä ja ties mistä oheistuotteista. Hiteistä otetaan kaikki irti. Globaali media pitää huolen siitä että tähdet ovat kaikkialla.

Tähdiksi ei kasveta yksin. Tähtien takana jyräävät tähdentekokoneet, joita on vähän mutta jotka ovat sitäkin suurempia. Globaaleja levy-yhtiöitä on neljä, monimediayhtiöitä kuusi. Nuori peliteollisuus keskittyy sekin huimaa vauhtia. Jokaisella mantereella ja joka maassa toimivat monsterit päättävät mitä kuuntelemme ja mitä katsomme, levittäen samalla länsimaiset ihanteet kaikkialle maailmaan.

Mutta mihin dinosaurukset aikoinaan lopulta kuolivat? Etteivät vaan olisi tulleet liian isoiksi? Mitä suurempia viihdetuotteet ovat, sitä vähemmän riskejä otetaan. Kaikki pelataan varman päälle. Pienin yhteinen nimittäjä määrää. Viihdemössö on hampaatonta ja kaikkia miellyttävää, haukotuttavaa ajantappotaidetta. Välillä tehdään muka-kriittistä elokuvaa ja muka-rankkaa musiikkia, jotta muka-kapinallisetkin kuluttajat saadaan kassoille. Massaviihteen puu on sisältä mätä.

Vaikka tähdet ovat suurempia kuin koskaan, ovat tähdentekokoneet kriisissä. Niiden kustannukset ovat menneet katosta läpi – satsaukset ja riskit ovat mielettömän kokoisia samoin kuin voitot. Samalla käyttäjien tekemä kopiointi ja nettivaihtaminen syövät mediayhtiöiden voittoja. Paniikki on vallannut suurvoittoihin tottuneet, tolkuttoman kokoisiksi paisuneet ja tehottomat firmat. Viihdeteollisuus pitää kiinni asemastaan kuin Neuvostoliitto ennen romahdusta. Se haluaa privatisoida radioaallot ja rakentaa läänityksiensä ympärille muurit tekijänoikeuslaeilla. Hurskas perustelu on ammattilaisten oikeus omistaa työnsä.

Mutta kuka on ammattilainen? Samaan aikaan kun verkkomaailmassa mammuttituotteiden kustannukset ovat ampaisseet tähtitieteellisiksi, on toisessa päässä julkaisukynnys kadonnut. Kuka tahansa voi julkaista levyn, kirja tai elokuvan, tai itsensä, niin kuin galleriapalveluissa tehdään. Tamperelaisten teekkareiden tekemä Star Wreck oli viime vuoden kansainvälisesti menestynein elokuva. Sitä on ladattu netistä jo kolme miljoonaa kertaa. Massamenestystä jahtaavan viihdeteollisuuden laahuksesta putoilee innokkaiden harrastajien ja alakulttuurien poimittavaksi kokonaisia kulttuurilajeja; verkkoyhteisöt, nettianimaatio, fanikirjallisuus ja sampläyskulttuuri ovat eläviä, suuria ja kiinnostavia kulttuureja, joissa ei viihdejäteillä ole osaa eikä arpaa.

Mitä seuraavaksi? Verkko kouluttaa kuluttajia. Dinosaurukset harvinaistuvat. Yhteisöllisessä kulttuurissa on kasvottoman massan sijaan lukemattomia vaativia ja tietäviä alaryhmiä. Oppivatko tähdentekokoneet tarpeeksi ketteriksi?